Ei ehkä niitä muistoja voi pois ottaa mutta ne voi unohtaa, 
sun sanat musta saa mut näyttämään tyhmältä ja että olisin valinnut väärin.
Mutta kummatkin me tiedetään kenessä se vika loppujen lopuksi oli. 
Sun katkeruus ja muu mikä muistuttaa meitä yhdessä,
ei saa mua luopumaan sanoista.
Sun pitää vaan joskus oppia tuntemaan todellisuus,
että voisin elää kanssasi ystävänä.
Ystäväsikin tietävät sen juuri oikean vastauksen ja tietävät valheesi,
vaikket sitä tiedäkkään, mutta tiedät että minä tiedän. 
Ja luultavasti olen ainut sen suoraan sanonut.
Koukussa muut sussa,
näkee samat tavat kun mussa.
Opetinko ne vai opitko ne.
Mutta sen tiedän että ne ei sulla ennestään ollut,
loppujen lopuksi ois oikeesti vaan ollu parempi pysyy toisista erossa.
Enää en tunne sua, 
muuttunut oot paljon mut jatka sä vaan stopis ja mä jatkan elämää.

Vilmalle